green_logistics.tif

KESTÄVIÄ RATKAISUJA

Kestävyysnäkökulmat ovat muuttumassa yhä keskeisemmiksi päätöskriteereiksi, kun tarjottujen logistiikkaratkaisujen tulevaisuuteen mukautuvuutta arvioidaan. SSI SCHÄFER pitää kestävää kehitystä lähtökohtana tuotteissaan, konsepteissaan ja palveluissaan ja noudattaa näin yhtiön filosofiaa Think Tomorrow – Ajattele huomista. Tämä ajattelutapa mahdollistaa räätälöidyt logistiikkaratkaisut. SSI SCHÄFER on sitoutunut kumppanuuden hengessä tukemaan laajan valikoimansa avulla asiakkaita, jotka pyrkivät omiin ilmastotavoitteisiinsa, ja tekemään yhteistyötä juuri oikean ratkaisun toteuttamiseksi.

50 Sustainability & Climate Leaders - aloite

Toimimme kumppaninasi kestävään, taloudelliseen ja tulevaisuuteen suunnattuun materiaalinkäsittelyyn.
SSI SCHÄFER on ainoa materiaalinkäsittely-yhtiö, joka on kutsuttu mukaan 50 Sustainability & Climate Leaders -aloitteeseen. Aloite on muutokseen tähtäävä kansainvälisen yritysmaailman ilmastohanke, joka ilmentää halua tarttua ilmastonmuutoksen tuomaan haasteeseen ja täyttää YK:n kestävän kehityksen 17 tavoitetta.
FIND OUT MORE
layout_web_banner_50cl_v2_final.png

Varastointilaitteet ja sukkulat

Muun muassa seuraavat varastointilaitteet varmistavat ihanteellisen suorituskyvyn puoli- ja täysautomaattisissa logistiikkaympäristöissä: SSI Exyz -hyllystöhissi on varustettu energian talteenotolla, SSI Miniload -hyllystöhissiin on integroitu energiatehokkuusohjelmisto ja SSI Flexi-yksitasosukkula käyttää energianlähteenä superkondensaattoreita.
HARIBO Porjekt-Insights.tif
ssi_carrier_matrix_sortation.tif

Kuljetusjärjestelmät

SSI SCHÄFERin älykkäillä ohjausjärjestelmillä varustetut kuljetusratkaisut vakuuttavat käyttökoneistoillaan, jotka täyttävät viimeisimmät energiatehokkuusluokkavaatimukset. Mekaniikan keskeinen vaatimus on mahdollisimman vähäinen sähkönkulutus. Vakaiden, kulutuskestävien järjestelmien sekä tarvepohjaisen suunnittelun ja ennaltaehkäisevän huollon yhdistelmä pienentää energian tarvetta heti alusta asti.

Laatikkojärjestelmät

SSI SCHÄFER muovilaatikot soveltuvat kestävään käyttöön uudelleenkäytettävässä järjestelmässä. Laatikot ovat 100-prosenttisen kierrätyskelpoisia ja ne voidaan käsitellä rakeiksi, joista voidaan valmistaa uusia laatikoita. Sisäkkäin pinottavat ja kokoontaittuvat laatikot tarjoavat tehokasta 75–80 prosentin tilansäästöä, ja räätälöidyt pakkaukset suojaavat herkkiä tuotteita vahingoittumiselta. Teräslaatikot ovat toinen vankka ja kierrätettävä vaihtoehto, kun tarvitaan suurta kuormakapasiteettia.
Conveyor technology for totes
Mobile Racking ESX

Hyllystöjärjestelmät

Teräksestä valmistettujen hyllystöjärjestelmien ominaisuuksia ovat tukevuus ja kestävyys, vaikka rakenne on kevyt. Ne ovat lähes kokonaan kierrätyskelpoisia, modulaarisia ja skaalautuvia, ja niitä voidaan käyttää monenlaisissa kokoonpanoissa. Myös ergonomiavaatimukset pystytään toteuttamaan. Esimerkiksi siirtohyllyjärjestelmät tarjoavat suuremman varastointialan samalla energiankulutuksella, mikä pienentää CO₂-päästöjä. SSI Orbiterin ja kestävien väylävarastojärjestelmien avulla voidaan luoda kestävä tulevaisuus.

Ergonomia

SSI SCHÄFER kiinnittää huomiota työpisteiden ergonomiaan ja ennaltaehkäisevään työ- ja järjestelmäturvallisuuteen, joita yhtiö pitää sekä eettisenä että moraalisena velvoitteenaan. Nämä asiat ovat oleellisia tuotteiden ja ratkaisujen kehitystyön kulmakiviä. Kestävästi suunnitellut työpisteet ja prosessit lisäävät työntekijöiden motivaatiota ja auttavat estämään tarpeetonta ponnistelua ja liikettä, joka voisi johtaa terveysongelmiin. Tässä kuvaan astuvat modulaariset keräily- ja käsittelyjärjestelmät sekä ergonomics@work!®-konsepti.
Advanced Pick Station
Customer Service & Support

Asiakaspalvelu ja tuki

Asiakaspalvelussa ja asiakastuessa SSI SCHÄFER toteuttaa kestävyyden teemaa toimenpiteillä, jotka tähtäävät resurssien säästöön, energiatehokkuuden kasvattamiseen ja CO₂-päästöjen vähentämiseen. Tätä kautta innovatiiviset lähestymistavat siirtyvät laajaan palveluvalikoimaan. Viimeisin teknologia on keskeinen tekijä. Tärkeässä roolissa ovat erityisesti ennustavan kunnossapidon, SSI Augmented Support -tuen, SSI SCHÄFER Computerized Maintenance Management System ‑järjestelmän (CMMS) ja retrofit-modernisoinnin kaltaiset modernit palvelut.

Logistiikkaohjelmisto

WAMAS®- ja SAP-ratkaisut sisältävä SSI SCHÄFERin logistiikkaohjelmistovalikoima auttaa optimoimaan varastojen ja logistiikkakeskusten energiatehokkuuden. Kestävät varastostrategiat tuottavat lyhyemmät välimatkat ja korkeamman suorituskapasiteetin. Ohjelmistollisesti automatisoitu varasto-operaatioiden uudelleenmäärittely varmistaa pienemmän energiankulutuksen. Palautuskäsittelyssä WAMAS® mahdollistaa palautettujen tuotteiden läpinäkyvän seurannan ja vähentää niiden myyntiin palauttamisen vaivaa. Ennustava kunnossapito säästää resursseja, kun komponentteja ei tarvitse uusia liian aikaisin.
man it
beeline_3d_depiction.jpg

Vihreä rakentaminen

Ilmastoneutraali ja taloudellinen energiankäyttö voidaan ottaa huomioon jo uuden logistiikkarakennuksen suunnittelussa. SSI SCHÄFERin palvelut eivät rajoitu vain vihreisiin tuotteisiin, vaan tarjoamme energiakonsultointia, suunnittelua, sertifiointeja ja rahoitustukikonsultointia.
Kuinka voimme auttaa?